Arvoisa yhteistyökumppani!

Vuosi 2022 alkaa kääntymään loppusuoralle ja mennyt golfkausi oli järjestyksessään jo 33. Kenttä oli historiansa parhaassa kunnossa ja arvosanat sen mukaisia. Olimme valtakunnallisissa Pelaaja Ensin- kyselyissä Suomen kahdeksanneksi paras kenttäkokonaisuus ja pelkän kentän osalta kuudenneksi paras! Pelilähtöjä oli tänä vuonna yli 31 000, joista vieraspelaajia reilusti yli 4000. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä historian korkein ja koko LPG yhteisö on vakaalla pohjalla.

Jo aiemmin julkisuudessa ollut toimitusjohtajan vaihtuminen eskaloituu nyt 1.12.2022 alkaen, kun 15 vuotta talon palveluksessa ollut Heikki Hokkanen luovuttaa kapulan Jani Linnalle.

”Kiitos Teille kaikille kumppaneille menneistä vuosista. On ollut ilo työskennellä kanssanne. Teidän panoksenne on ollut erittäin tärkeä. Nähdään jatkossa muissa merkeissä ja pelaavien kumppaneiden kanssa viimeistään ensi kesänä LPG:n upealla kentällä. Puhelinnumeroni säilyy samana, uusi sähköpostiosoitteeni on heikkihokkanen4@gmail.com.”

Kaikissa tulevissa yhteistyökumppanuus asioissa Jani Linna on yhteyshenkilösi ja tulee olemaan Sinuun yhteydessä.

”Oma ura Peurunkagolfissa alkoi vuonna 2001 junnuleirillä ja sillä tiellä ollaan! Hienoa lähteä jatkamaan Hessun jalanjäljissä toimintaa vakaassa yhtiössä. Joulukuun alussa kääritään hihat ja aletaan suunnittelemaan tulevaa kautta ja luomaan kumppanuuksia, kehitetään yhdessä juuri Teille sopiva kumppanuusmalli! Ensi kauden tapahtumakalenteri alkaa täyttyä, mikäli yrityksellänne on halu järjestää tapahtumia ensi kaudella, niin nyt on oikea aika lyödä päivämäärä lukkoon”.

Sopivan lumirikasta talvea kaikille!

Heikki Hokkanen
puh. 0400-644630

heikkihokkanen4@gmail.com

Jani Linna
puh. 050-5249725

jani.linna@lpg.fi