Kentällä tapahtuu

Lue kentän kuulumisia Kenttämestari Emmin kirjoittamana

Kentän kevätkuulumisia 2025

Mennyt talvi 2024-2025 oli melko leuto ja vähäluminen. Lumi saatiin maahan joulukuussa, mutta tammikuussa jo alkoi plussa-kelit ja vesisadettakin saatiin. Viheriöille muodostui lämpötilojen vaihtelun takia muutaman sentin jääkerros lumen alle. Se ei kuitenkaan aiheuttanut suurempia tuhoja, koska se ei ollut teräsjäätä ja viheriöt saatiin auki ennätysaikaisin lumesta ja jäästä.

Normaalina talvena lunta on ollut vielä maaliskuussa/ huhtikuun alussa vähintään 50cm. Nyt lumensyvyyden ollessa vähäinen saatiin kalusto liikkeelle jo maaliskuun puolenvälin paikkeilla. Viheriöit lingottiin lumesta ja ne hiekoitettiin, jotta saatiin jääkin sulatettua nopeasti. Lumen alta paljastui hyvin talvehtinut kasvusto ja tautilaikkujakaan ei juuri ollut havaittu.

Kylmyys, tuuli, sekä nopeasti sulavan jään aiheuttama tilapäinen seisova vesi viheriöillä kuitenkin vaurioitti hieman kasvustoa ja se otti vähän takapakkia kasvuunlähdön kannalta. Harsoja pidettiin reilu viikko, mutta ne piti ottaa pois korkeiden päivälämpötilojen takia, joita tosin ei kauaa kestänyt.

Viikolla 16 poistettiin viheriöiltä harsot ja ne jyrättiin, pystyleikattiin ja leikattiin ensimmäistä kertaa. Myös lyöntipaikat pystyleikattiin ja leikattiin viikolla 17. Viikolla 18 pääsee jo varmasti leikkaamaan väyliäkin, koska aikaisen kevään saattelemana, sielläkin jo vihertää mukavasti. Toki paikoin on talvituhoja vielä näkyvissä kentällä pelipinnoilla ja jopa myyrien/ hiirien kaiveluita maassa raffin puolella.

Robottien kaapelointihommat on hyvällä mallilla ja etu 9 jo viimeistelyjä ja sähköasennuksia vaille valmis. Takakentällä riittää vielä hieman kaivettavaa ja tarvittaessa teemme sitten pelinohjauksia, ettei synny vaaratilanteita kentällä. Robottien latausasemia aletaan asentamaan toukokuun puolella etu 9 alkaen, kun on saatu kaikki valmistelevat työt tehtyä. Kaivantojen viimeistelyt ja kylvöt tehdään kauden alussa.

Väylän 12 lampi on ruopattu kevään aikana ja myös väylän 14 lampi. Kivireuna on entisöity nostamalla kiviä ryhdikkääksi reunaksi, jolloin toivottavasti poistuu tarve etsiä palloja esteestä oman turvallisuuden uhalla. Kivikossa kulkeminen ei ole suositeltavaa.

Väylällä 14 aloitettiin myös metsän reunassa energiapuun poisto, mutta työn loppuun saattaminen jouduttiin siirtämään myöhempään ajankohtaan maaston märkyyden takia. Energiapuuta kaadetaan koko väylän 14 reuna-alueelta ja puut korjataan pois maastosta.

Väylien 17 ja 3 lyöntipaikkojen peruskorjaustyöt saatetaan loppuun toukokuun lopulla/ kesäkuun alussa. Tämä riippuu siitä, milloin saamme kunnolla kasvuun lähtenyttä siirtonurmea tilaukseen siirtonurmen tuottajalta.

Loppuvuodesta ja vielä keväälläkin on myös kentän reuna-alueilta raivattu vesakkoa ja tätä pyrimme tekemään säännöllisesti, joka vuosi. Myös kentän avo-ojia on putsattu ja kaivettu syvemmiksi, jotta vedet saadaan kulkemaan kentän poikki paremmin.

Toivottavasti pian saadaan lämpöä ja sateitakin taivaalta, niin saadaan kenttä kunnolla kasvuun. Muistuttelen vielä alastulo- ja lyöntijälkien paikkaamisesta, joka liittyy vahvasti "Jätä hyvä jälki" kampanjaan.

Iso kiitos vielä minunkin puolesta talkoolaisille, oli hienosti reipasta väkeä, vaikka sää olikin hieman kolea ja sateinen.

Oikein mukavaa pelikautta kaikille !!

Kenttämestari Emmi Pietarila
kenttamestari@lpg.fi
0400889721