"Älä tallaa nurmikoita, älä puita vahingoita, älä särje luonnon rauhaa,
älä parjaa, älä pauhaa, älä tärvää, mikk' on somaa, suojaa, vaali toisen omaa!"
Tällä lailla rallateltiin puistolaulua 1950-luvulla, kun nurmikot olivat vielä melko harvinaisia talojen pihoilla ja puistoissakin. Eikä uskoisi, että nurmikko oli aikoinaan aatelisten luksusta linnojen ja kartanoitten pihoilla. Tavallinen kansa ei nurmesta nauttinut, sillä sitä piti hoitaa, ruohonleikkureita ei ollut, eikä nurmikko tuottanut mitään syötävää. Se oli vain vihreää turhuutta. Suomessa nurmikot alkoivat yleistyä vasta 1960-luvulla, kun peruna- ja kasvimaat häipyivät omakotitalojen pihoilta ja samalla saatiin ylimääräistä tilaa. Siksi piti tuo edellinen laulukin keksiä. Mutta meillä golffareilla nurmea riittää ja me kaikki saamme nauttia tästä ylellisyystuotteesta ja jopa astella sen päällä. Huimaa!
Pitäisikö meidän siksi kunnioittaa nurmiamme vähän enemmän? Me kapteenit tiedämme, että ottaa vähän sydämestä, jos lyönnin jälkeen ilmaan lentää marsun kokoinen divotti. Tai vähän pienempikin. Ei tunnu kivalta vahingoittaa suurella vaivalla kasvatettua ja hyvin vaalittua kasvustoa. Mutta pelin henkeen kuuluu se, että hyvästä lyönnistä syntyy jälki. Valitettavasti. Hätä ei kuitenkaan ole käsissä, jos jokainen löytää itsestänsä sisäisen ”greenkeeperinsä”, eli nurmenhoitajansa ja siistii jälkensä.
Nyt, kun lyöntipelin Suomenmestaruuskilpailuun on viikko aikaa, pitää terästäytyä ja laittaa hiekkapussit heilumaan. Ja viheriöillä paikkailla tietenkin alastulojälkiä, toistenkin. Se on itse asiassa ihan mukavaa hommaa… Vaikka kenttä olisi kuinka tukossa, aikaa on silti siistimiseen. Jos kaipaat opastusta lyönti- tai alastulojälkien korjaamisessa, käänny rohkeasti kapteenien puoleen.
Mitä tulee omasta kentästä huolehtimiseen, niin täytyypä antaa iso kiitos Paula Siroselle, joka on tänä kesänä ahkeroinut keräämällä kentältä toisten nikotiinipusseja. Siinäpä vasta esimerkillinen pelaaja. Pallopaketin arvoinen suoritus! Ja hei, jos on muitakin ”erityissiistijöitä”, niin saa vinkata.
Kesäterveisin,
Maarit & Marko