Laukaan Peurunkagolf kuuluu Suomen vilkkaimmin pelattuihin golfkenttiin. Tähän päivään mennessä (ti 22.9.2026) mennessä pelilähtöjä on kertynyt jo 38 371 (viime vuonna kokonaisuudessaan 39 358), ja kesän kysytyimpinä päivinä sekä suosituimpina kellonaikoina lähtöjen täyttöaste on noussut jopa 95–99 prosenttiin. Lukema on korkea etenkin, kun kesään on mahtunut myös kovia sadepäiviä, jolloin pelaaminen on ollut vähäisempää. Kasvanut aktiivisten osakkaiden määrä, lisäpelioikeuksien aktiivisempi käyttö ja vieraspelaajakysyntä näkyvät kaikki samassa asiassa: kysytyimmät lähtöajat täyttyvät nopeasti.
Osakaspohjaisena kenttänä täyttä varauskalenteria on lähdettävä pienin palasin purkamaan, jonka myötä hallitus on tehnyt muutamia uudistuksia tulevalle kaudelle.
Osakkaalle enemmän tilaa kentällä
Kauden 2027 uudistusten ajatus on yksinkertainen: haluamme parantaa osakkaiden pelimahdollisuuksia ja lievittää kenttämme pelimäärästä aiheutuvaa stressiä pelialustalle vähentämällä muiden pelioikeuksien myyntiä. Peurunkagolfiin pitkäjänteisesti sitoutuneilla pelaajilla pitää olla mahdollisuus käyttää omaa kenttäänsä. Kyse on siitä, että rajallinen kapasiteetti käytetään järkevästi ja pelioikeustuotteiden määrä vastaa kentän todellista käyttöastetta.
Kun muiden rajattomien pelioikeuksien myyntiä tietoisesti vähennetään, jää samalla osa myyntituloista pois. Saavutetusta palvelutasosta emme halua tinkiä vaan kehittää edelleen, syntyy myös maltillista painetta osakasvastikkeen korottamiseen.
Osakkuuden tulee pysyä parhaana tapana pelata paljon Laukaan Peurunkagolfissa.
Sitoutuneimman pelaajaryhmän eli osakkaiden vahva asema säilyy
Osakkaan vastikkeeseen sisältyy jatkossakin rajaton pelioikeus, eikä ajanvarausoikeuteen kosketa. Lähtöajan voi varata edelleen 21 vuorokautta etukäteen, voimassa voi olla viisi varausta samanaikaisesti, ja kuuden tunnin peruutusehto säilyy sellaisenaan.
Osakaslähtöjä viilataan paremmin niihin aikoihin, kun kysyntä on kovin — arkisin klo 13.30–17.30 väliin, viikonloppuisin klo 9–12 sekä iltapäivään puolen aikoja. Muiden pelaajaryhmien ajanvaraus avautuu pelioikeudellisille ja LPG Ry:n jäsenille seitsemän ja vieraspelaajille viisi päivää ennen lähtöaikaa.
Nuorille yhä edullisempi tie mukaan
Nuorten toivomme edelleen löytävän tiensä Peurunkagolfiin ja kasvavan osaksi yhteisöämme. LPG Ry:n 16–25-vuotiaille jäsenille säilyy rajaton nuorten pelioikeus, pelioikeus hinnoitellaan vuosittaisen vastikkeen mukaan +20 euroa. Se tulee olemaan edelleen selvästi vuokrapelioikeutta edullisempi vaihtoehto.
Olemme huomanneet, että etenkin nuoret ja uudet pelaajat saattavat valita seuran pelkän hinnan perusteella. Mutta halvin hinta ei vielä tarkoita sitoutumista seuraan, kenttään tai yhteisöön. Toivomme, että nuori pelaaja valitsee Peurunkagolfin hyvän kentän, harjoittelumahdollisuuksien ja yhteisön vuoksi myös tulevina vuosina.
LPG peruskurssin käyneille aloittelijoille uusi Starttipaketti
Nykyinen aloittelijoiden rajaton pelioikeus muuttuu kaudelle 2027 Starttipaketiksi: 10 kierrosta hintaan 390 euroa. Golfin aloittamisen kynnys pysyy matalana. Kymmenen kierroksen paketilla uusi pelaaja pääsee hyvin alkuun ja voi tutustua kenttään sekä yhteisöön ensimmäisen kautensa aikana, kymmenen kierrosta riittää hyvin kentän ja yhteisön tutustumiseen.
Samalla uusi tuote keventää sitä kuormaa, jota erittäin edulliset rajattomat pelioikeudet ovat tuoneet kentän kysytyimpiin aikoihin. Starttipaketti on silti selvästi vuokrapelioikeutta edullisempi tapa aloittaa tämä upea harrastus.
Rajattomia pelioikeuksia hallitummin
Peurunkajärvien väliin ei 18 reikää enempää mahdu, joten kapasiteetti on rajallinen. Siten rajattomien lisäpelioikeuksien määrää pitää hallita. LPG Oy:llä on kaudelle 2027 vuokrattavana 21 pelioikeutta hintaan 890 euroa.
Näiden lisäksi vuokralle voi tulla osakkaiden omia käyttämättömiä pelioikeuksia, joko osakkaan itsensä vuokraamana tai LPG:n toimiston välittämänä. Jälkimmäisessä tapauksessa osakkaalle tilitetään kyseisen vuoden vastikkeen suuruinen summa. Näin käyttämättömät osakepelioikeudet saadaan tehokkaasti käyttöön.
Vieraspelaajille mahdollisuus varmistaa aika ennakkoon
Vieraspelaajat ovat meille tärkeitä jatkossakin. Normaali ajanvaraus avautuu edelleen viisi vuorokautta ennen pelipäivää, mutta pidemmälle suunnitteleville tulee uusi vaihtoehto: Ennakkovaraajan Green fee, 80 euroa arkisin ja 90 euroa viikonloppuisin.
Maksutapana toimii tällöin vain kyseinen green fee — sitä ei voi yhdistää pelilippuihin tai muihin etuihin. Vieraspelaaja voi silti suunnitella golfpäivänsä hyvissä ajoin, kun taas osakkaan pitkä ajanvarausoikeus ja vahva asema pysyvät koskemattomina.
Kauden 2027 muutokset lyhyesti
- Nuorten pelioikeus (16–25v): rajaton pelaaminen, hinta = vastike + 20 €
- Starttipaketti: 10 kierrosta / 390 €
- LPG Oy:n vuokrapelioikeus: 21 kpl / 890 € kaudelle
- Ennakkovaraajan Green fee: 80 € arkena / 90 € viikonloppuna
- Osakasajat: tarkempi kohdentaminen kysytyimpiin ajankohtiin
Osake on ykkönen myös kaudella 2027
Kasvava suosio kertoo yhdestä asiasta: kentälle halutaan tulla, ja täällä viihdytään. Se on hyvä uutinen, mutta se vaatii meiltä myös valintoja, ja mieluummin ajoissa kuin liian myöhään. Jos käyttö kasvaa jatkuvasti mutta kapasiteetti pysyy samana, se näkyy lopulta lähtöaikojen saatavuudessa ja koko pelikokemuksessa.
Nuorille ja uusille pelaajille säilyy edullisempi tie mukaan lajiin, vieraspelaajille tarjotaan uusi tapa varmistaa peliaikansa, ja osakkeisiin sidottuja pelioikeuksia hyödynnetään tehokkaammin. Samalla varmistamme, että kenttään pitkäjänteisesti sitoutuneilla osakkailla on jatkossakin hyvät mahdollisuudet pelata omalla kentällään.
Terveisin,
LPG Oy hallitus