Kentän ja toimiston kuulumisia pelikauden loputtua/ Janin kynästä

Lokakuu/ Marraskuu 2023

Golfkauden viimeinen pelipäivä oli tiistai 17.10. kun keliolosuhteet muuttuivat kylmiksi. Syksy oli muutenkin säiden osalta haastava, kylmää ja märkää riitti. Syyskuun loppuun mennessä olimme pelilähdöissä edellä vuotta 2022, mutta lokakuussa hiljeni säiden vuoksi totaalisesti ja lähtöjä oli kaikkiaan 30 262 kpl (vuonna 2022 31038 kpl). Nyt oli neljäs vuosi putkeen kun kierromäärä on yli 30 000. Kelien vuoksi viimeiset kilpailutkin täytyi perua.

Pelioikeuden haltijoiden osuus kaikista lähdöistä pelioikeudellisten 67,5%, vieraspelaajien osuus 16% , kilpailulähtöjen 11,3%, muut 5,5%. Jäseniä seurassamme on tällä hetkellä 1668, joista naisia 424 ja miehiä 1244. SUOMEN GOLFLIITON 133 jäsenseuran kokonaisjäsenmäärä oli elokuun lopussa tehdyn vuositarkastuksen mukaan 155 956. Vuoden takaisesta kasvua on 1543 pelaajaa eli tasan yksi prosentti.

LPG Ry syyskokous järjestettiin ma 6.11. ja tuon kokouksen päätöksiä voit lukea tästä. Jäsemaksut pysyvät ennallaan kaudelle 2024.

Pro Kim Kujalan kanssa tehtiin pitkä jatkosoppari, joten Pro kaksikko Pete ja Kim löytyy jatkossakin Peurunkagolfin viheriöiltä! Mikäli talviharjoittelussa kaipaat Pron neuvoja, otathan edellä mainittuihin herroihin yhteyttä.

Syksyn aikana olemme aloittaneet väylän 18. ruoppaamista. Väylän vasemmasta reunasta tulee aikaisempaa selkeämpi ja pelattavampi sekä näkymä tiipaikalta on avarampi. Ruoppaus on saatu päätökseen ja viimeistelytyöt jäävät kevääseen 2024 kun lumet sulavat.

Klubin ja uudemman puttiviheriön väliin rakennetaan uutta golfautokatosta, johon saadaan katospaikat 20 uudelle golfautolle. Klubin terassin alapuoli jää näin ollen tyhjäksi, ja tätä aluetta tullaan hyödyntämään ja kehittämään välineiden putsaus/ huoltopaikkana ja vesipisteenä. Maatyöt alkavat olla valmiit ja pilarianturat saadaan viikolla 47. Tehdään tänä syksynä niin pitkälle kuin vaan saadaan ennen lumien tuloa, loput sitten keväällä ennen pelikauden alkua. Ja hei, golfautosta saat yrityksellesi loistavan näkyvyyspaikan kentällemme, mikäli kumppanuus kiinnostaa niin kerron mielelläni enemmän!

Tiiauspaikoille tehdään selkeät alueet penkeille, roskiksille ja pallopesureille. Raivauksia on myös tehty pitkin syksyä ja jatketaan joulukuun alkuun saakka. Runsaiden lumisateiden jälkeen tuli lämpimämpi ajanjakso, sekä vesisateet, jotka sulattivat lähes kaiken lumen muuttaen sen sohjoksi viheriöille. Järjestimme talkoot tiistaina 7.11. ja putsasimme kaikki viheriöt lihasvoimalla, kiitos talkoolaisille!

Ensi vuoden syksyllä jatkamme tiiauspaikkojen korjauksia, aloittaen väylältä 3 ja mahdollisuuksien mukaan tehdään väylän 17. boksi. Tarkoituksena myös jatkaa lampien ruoppauksia 1 lampi/ vuosi. Golftoimiala on myös menossa vahvasti kohti robotiikkaa, ja haluamme olla mukana tässä kehityksessä. Laitteiden saatavuuksien mukaan kentällämme on väylillä 1 ja 9 + klubin harkka-alueita hoitamassa robotti ruohonleikkurit. Suunnitelmissa on kehittää ja rakentaa kentälle sähköinfra, jotta pystytään kattamaan robotiikkaa laajemminkin tulevaisuudessa.

Haluamme myös rakentaa kentällemme siirtonurmialueen, josta voimme ottaa siirtonurmea kentällä tulevaisuudessa tehtäviin viheriöiden pintojen uusimiseen. Osassa viheriöitä on niin ohut kasvukerros, että vaatii uusimista lähivuosina.

Meillä on kentällä monenlaisia suunnitelmia ja hankkeita tulevaisuudessa, ja mielellään käytämme projekteihin yhteistyökumppaneitamme ja jäsenistöstä löytyviä kontakteja! Jäsenistömme on niin laaja ettemme varmasti tiedä kaikkia mahdollisuuksia, joten laitathan allekirjoittaneelle viestiä jos yrityksesi on kiinnostunut toimimaan apunamme hankkeissa!

Talviharjoittelukausi on alkanut ja LPG jäsenenä sinulla on monipuolinen tarjonta valittavana! LPG Trackman simulaattoriin saat sarjakortit kätevästi kauppa.lpg.fi sivun kautta, ja laskimme myös yksittäisen tunnin hintaa 25€/h. Liikuntakeskus Hutunki jatkaa toimintaansa golfpuolella ennallaan, ja sinne sarjakortit ja tuntivaraukset Hutungin sivujen kautta. Hienoo Peliä simulaattoriin saadaan LPG jäsenille oma alennuskoodi, tästä lisätietoja alkutalven aikana. Myös Golf Studio haluaa tarjota LPG jäsenille etuja ja järjestää ilmaisen tutustumispäivän marras/joulukuun aikana, tästä myös lisätietoja lähiaikoina.

Klubi ja Pro Shop on laitettu talviteloille ja olemmekin paikalla vain sopimuksen mukaan. Perinteiset joulumyyjäiset tullaan pitämään la 1.12. klo 10-17 – tervetuloa tekemään edulliset ostokset pukinkonttiin! Joulumyyjäisten jälkeen siirrämme shopin valikoiman Hienoo Peliä simulaattorille! Toivottavasti entistä useampi löytää oman Pro Shoppimme asiakkaaksi kaudella 2024, näin pystymme takaamaan laajan valikoiman ja kilpailukykyiset hinnat. Mikäli hankintoja on jo talvella tiedossa, muista kysyä tarjous myös meiltä!

Jäsenet NPS kehitys


LPG jäsenet- palvelualueet


LPG jäsenet- Kenttä


Vieraspelaajat -NPS kehitys


Vieraspelaajat- palvelualueet


Vieraspelaajat- Kenttä

Kiitos pelaajille, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille kaudesta 2023.

Ensi vuoden rakentelu on jo kovassa vauhdissa ja kilpailukalenteri alkaa hahmottua.

*YRITYSASIAKKAAT*

Mikäli suunnitelmissa on järjestää tulevalla kaudella tapahtuma kentällämme tai haluaisit liittyä LPG kumppaniverkostoon, olehan yhteydessä niin kehitellään juuri teidän yrityksellenne sopiva kokonaisuus! Logotuotteita saa myös tilattua kauttamme läpi kauden ajan!

Harmain marraskuu terveisin
​​​​​​​Jani Linna


Elokuu-Syyskuu/ 2023

Elokuu vierähti niin nopeasti ettei kerennyt kuukauden aikana kirjoitella tälle palstalle. Elokuussa on totuttuun tapaan paljon tapahtumia, yritysten kutsukilpailuista seuran mestaruuskilpailuihin. Yhteislähtökilpailuista tulee aina puhetta, mutta yritetään muistaa se että ne ovat meille tärkeitä imagollisesti sekä rahallisesti. Meillä on Keski-Suomen parhaat puitteet järjestää tapahtumia, ja saada myös valtakunnallista näkyvyyttä sekä tunnettuutta. Tapahtumat tuntuvat painottuvat vuosi toisensa jälkeen elokuun puolen välin tienoille, joka tuo sen vaikutelman että kenttä on koko ajan suljettuna... Tänä vuonna meillä on pelattu 16 yhteislähtökilpailua, ja kenttä on läpi kauden auki n. 160-170 päivää, joten onneksi siellä on myös paljon vapaita pelipäiviä :)

Pelilähtöjä elokuun loppuun 24 248, viime vuoden lähtöjä ollaan 405 perässä - kenttä ollut 4 päivää vähemmän auki. Greenfeepelaajia on viime vuotta +7% enemmän, ja kilpailuissa on ollut +17%.

Kenttä on ollut loistavassa kunnossa läpi kesän, kiitos siitä kuuluu kenttähenkilökunnalle! Kesän keliolosuhteet ovat olleet haastavat, kuivasta jaksosta aina pitkiin sadejaksoihin, ja leikkureilla ei ole aina päästy kentälle vaikka hoitosuunnitelmassa olisikin leikkuut olleet.

Pro Shopin valikoimiin tulee ensi kaudelle odotettu uutuus - Sketchers golfkengät tulee meille maaliskuussa myyntiin! Siirrämme shopin palvelut jälleen talveksi Hienoo Peliä simulaattorille, jossa vaihdamme myös gripit ja teemme mailafittaukset! Tulehan edullisille syysostoksille, saatiin lisäerä vaatteita sekä Titleistin uudet rautamailat valikoimiin ja fittausbägiin!

Talviharjoittelukaudelle tulee myös hieman uudistuksia! Hutunki jatkaa edelleen jäsenisömme harjoittelupaikkana, sillä muutoksella että sarjakortit myy Hutunki. Tästä lisätietoja syksyn edetessä. Kirriin rakentuu myös uusi talviharjoittelutila, josta tulee myös lisätietoja syksyn aikana.

Oman Trackman simulaattorimme vakiovuorot ja sarjakortit ovat myynnissä osoitteessa https://kauppa.lpg.fi/cg/4/simulaattori-ajanvaraus/ - käyhän varaamassa vuorosi!

Tiedotimme eilen ravintoloitsijan vaihdoksesta, kiitos vielä omasta puolestani Jussille kuluneista vuosista! Maailmantilanne on meille kaikille haastava ja jokainen varmasti miettii kulutustottumuksiaan joka päiväisissä hankinnoissa. Ensi vuonna ravintolassa puhaltaa uudet tuulet, ja toivonkin että pelaajamme löytävät Karlvikin herkkujen ääreen enenevissä määrin. Näin saadaan myös luotua meidän hienolle kentällemme uudenlaista klubikulttuuria. Tulemme Roosan kanssa tekemään kartoitusta mitä ravintolalta toivotaan ja on meillä muutamia ässiä hihassa jo tulevaa ajatellen ;)

Kauden päättäjäis Cross Country pelataan tänä vuonna la 30.9. kolmihenkisin joukkuein. Saamme paikalle Saunarekan, kylpytynnyreineen ja äänentoistoineen. Muutamat yksityiskohdat kun varmistuvat niin saadaan ilmoittautuminen auki! Perjantaina 13.10. järjestetään golfelämys, kun pelataan Valopallo Golf syysillan pimeydessä. Mukaan otetaan 20 joukkuetta (40 pelaajaa). Tästä myös lisätietoja lähiaikoina.

Ensi kevään klubimatka järjestetään Portugaliin! Valitsimme matkakohteen kyselyn perusteella, joka tehtiin jäsenistöltämme kesällä. Lue lisää kohteesta ja varaa matkasi tästä.

Jani

Heinäkuu/ 2023

Heinäkuu loppui samoissa merkeissä kun alkoikin... Kesäkuun helteet päättyivät muutaman päivän sateisiin ja heinäkuun viimeisenä viikonloppuna saatiin koko heinäkuun sademäärä kerralla. Emmi joukkoineen on saanut kentän jälleen kerran upeaan kuntoon ja vieraspelaajilta satelee kiitosta! Griinien nopeutta nostettiin ja leikkauskorkeutta laskettiin heinäkuun alkupuolella viheriöiden kunnon antaessa siihen mahdollisuuden, ja nopeutta voitkin seurata kotisivujemme etusivulla olevasta "STIMPMETER -mittarista".

Kelien puolesta heinäkuu tosiaan oli haasteellinen, mutta pelilähtöjä saatiin heinäkuussa 7112 kpl (vuonna 2022 7125 kpl). Pelilähtöjä koko kesänä 17981kpl kun vuonna 2022 lähtöjä oli vastaavana aikana 18354 kpl eli ollaan perässä vain 373kpl. Kilpailut ovat vetäneet osallistujia ennätysmääriä, ja onkin ollut kilpailujen järjestäjänä ja sponsoreiden puolesta mukava järjestää tapahtumia! - Kiitos kaikille tapahtumiin osallistujille jo tässä vaiheessa!

Greenfee pelaajat ovat löytäneet myös mukavasti kentällemme, greenfeen maksavia pelaajia on ollut 2% enemmän kuin viime vuonna vastaavana aikana!

Heinäkuu toi mukanaan myös menestystä niin SM- tasolla kuin alueellisesti. Hännisen perhe kantaa LPG lippua korkealla, Seija Hänninen saavutti pronssia N60 lyöntipelien SM- kilpailuissa Linna Golfissa - ONNEA SEIJA!

Hanna Hänninen on pelannut kesän aikana valtakunnallisia FT/FJT - kiertueita ja saavutti reikäpelien SM-kilpailuissa 4. sijan Muurame Golfissa ja lyöntipelien SM-kilpailuissa sijan 12. avoimessa naisten sarjassa - hienoja sijoituksia valtakunnallisesti.

LPG voitti Keski-Suomen alueen kolmen seuran ottelun Muurame Golfia ja Jyväs-Golfia vastaan kotikentällä. Lisäksi seniorimme keräsivät eniten pisteitä Maakunnan Mestaruuskilpailusta voittaen joukkuekisan!

Elokuun alkaessa Pro Shopissa aloitettiin Elomarkkinat, tulehan käymään edullisilla ostoksilla! Pro Shopin valikoimiin saatiin JuCad- sähkökärryt jotka on jatkossa tilattavissa kauttamme! Kärryt valmistetaan käsityönä Saksassa, ja ovat huippulaadukkaat sekä kestävät. Tutustu tuotteisiin https://www.jucad.fi/.

Fittaamme mailoja läpi kauden, joten jos mailojen hankinta edessä niin olehan yhteydessä! Tänä vuonna olemme myös panostaneet grippeihin, ja olemmekin vaihtaneet niitä enemmän kun koskaan. Jos alkaa gripit olemaan huonossa hapessa, tuohan ne meille niin vaihdamme ne seuraavaksi päiväksi!

Tänä kesänä on ollut haasteena saadan kausityöntekijöitä niin kentän puolelle kuin asiakaspalveluun. Tälläkin hetkellä kentälle on rekryt käynnissä, joten jos tiedät jonkun pätevän tyypin niin vinkkaathan. Tämä on vaikuttanut väistämättä kentän puolella leikkuisiin ja "kiireellisempien" töiden hoitamiseen.

Kierrosajat ovat venyneet kentän ollessa täynnä, ja toivommekin että pelaajat keskittyisivät entistä enemmän READY GOLFiin niin saamme kierroksista miellyttävämpiä kaikille. Tästä teimmekin uutisen ja voit lukea sen tästä.

Sähköautojen latauspaikat saatiin käyttöön muutama viikko sitten ja ovatkin olleet mukavasti käytössä! Osakkaille olemme hinnoitelleet sähkön alennettuun hintaan! Tutustu sähköautojen latauspaikkojen käyttöön ja hintoihin tästä.

Pelaaja ensin

Jäsenille on lähtenyt kesän aikana Pelaaja Ensin- kysely ja tulokset alkaa olla valmiit. Vieraspelaajat saavat kyselyn käydessään meillä pelaamassa, mutta maksimissaan 1krt/kk.

Jäsenten NPS = suositteluhalukkuus on kasvanut viime vuoteen verrattuna +7, NPS:än ollessa 55. Valtakunnallisesti tuolla lukemalla olemme 42/ 83.

Linkkien takaa pääsette katsomaan lukemia tarkemmin, sieltä näkyy jokainen palvelualue erikseen. Jäsenten kyselyssä verrokki on viime vuoden lukemiimme ja vieraspelaaja puolella verrokki on valtakunnalliseen tasoon tänä vuonna.​​​​​​​

Pelaaja ensin- kysely on hyvä kanava antaa meille palautetta toiminnastamme, niin kentänhoidosta kuin palveluista. Toivottavasti ensi vuonna saamme aikaisempaa enemmän vastauksia, ja pystymme parantamaan palveluitamme kokonaisvaltaisesti. Jäsenkyselyitä on lähtenyt n. 1500 kpl ja vastauksia olemme saaneet 276 kpl.

Tuloksia tarkastellessa tulee huomioida viime vuoden loistava kevät kunto, ja Etelä-Suomen kenttien vaikeudet jääpoltteen yms. kanssa. Tänä vuonna puolestaan Keski-Suomen alueen kentät kokivat talven aikana kovia, joten kevään tuloksissa on isommat heittelyt kuin aikaisempina vuosina.

Jäsenkyselyn NPS valtakunnalliseen tasoon

Vieraspelaajakyselyn NPS valtakunalliseen tasoon

KILPAILUT

Elokuussa on viime vuosien tapaan jonkun verran kutsukilpailuja, ja osa näistä on yhteislähtöjä. Perjantaina 11.8. on iso kutsukilpailu, johon tulee osallistujia ympäri Suomea. Kilpailussa pelataan kaksi kierrosta perjantaina ja lauantaina yksi kierros. Olemme Muuramen, Revontulen ja Himoksen kanssa sopineet LPG jäsenille 35€ greenfeen perjantaille. Tapahtuma on seuran historiassa yksi eniten kilpailutuloja tuottava kilpailu, joten mahtava juttu että saatiin se Laukaaseen!

Seuran Mestaruuskilpailut ovat tänä vuonna osallistujille ilmaiset, kiitos yhteistyökumppanit GRAM, Accounteria, FINSE ja Renta! Mestikset pelataan la 19.8. - su 20.8., sisältäen ruokailun molempina päivinä, sunnuntaina jatkoon päässeille. Käykäähän ilmoittautumassa GameBookin kautta kilpailuun ja tule testaamaan pelisi taso!

psst. Kauden Päättäjäiskilpailu toteutetaan yhteistyössä Saunarekan kanssa. Saunarekka sai kansainvälistä näkyvyyttä ollessaa Käärijän matkassa Liverpoolin Euroviisuissa. Saunarekan voit vuokrata myös yksityiskäyttöön! Tapahtuman speksit tarkentuu syksyn aikana.

Lue lisää https://saunarekka.fi/.

Elokuisin terveisin,
Jani


Kesäkuu/ 2023

Niin on jo keskikesän juhlakin jo vietetty ja golfkausi on kirjaimellisesti kuumimmillaan. Pitkään kestäneet helteet ovat kuivattaneet kenttiä läpi Suomen, ja samaa on havaittavissa myös meillä. Päiväkastelut ovat olleet muutaman viikon käynnissä, mutta kastelujärjestelmä nykyisellään ei riitä joka paikkaan. Tämä onkin yksi lähitulevaisuuden projekteista, mutta haluamme hyvät suunnitelmat pohjalle ja miettiä mitä muuta kentän perusparannusta voisi tehdä samalla. Pelikauden päätyttyä tulemme ruoppaamaan 1–2 lampea kentän alueelta, ensimmäisenä listalla ovat väylät 18 ja 14/15 välikkö. Suunnitelmissa on myös jatkaa tiiboksien korjausta tiipaikka kerrallaan, taloudellisen tilanteen ja resurssien mukaan. Näistä projekteista lisää kauden edetessä.

Sähköauton latausasemien toimitusajat olivat kohtuu pitkiä, mutta näillä näkymin niitä päästään asentamaan heinäkuun ensimmäisillä viikoilla! Golfautot ovat olleet todella kovalla käyttöasteella, joten muistathan varata auton hyvissä ajoin ennen pelipäivää caddiemasterilta tai lähtöaikaa varatessa WiseGolfin kautta. Golfautoja tarvitaan tulevina vuosina lisää, ja näille on suunnitelmissa uusi autokatos parkkipaikan läheisyyteen.

Pelaajamäärät ovat olleet ilahduttavalla tasolla heti kentän aukeamisesta saakka, vaikka alkuun olikin kylmää ja sateista, ja sen jälkeen pitkä hellejakso. Avasimme kolme päivää myöhemmin kentän kuin viime vuonna, suhteessa mennään lähtömäärällisesti käsikädessä viime vuoden kanssa. Viime vuonna lähtöjä oli kaiken kaikkiaan 31 038. Kilpailut ovat vetäneet ennätysmäärän osallistujia alkukauden aikana, ja selkeästi joukkuekisat ovat kysyttyjä! Greenfee tuloja olemme euromääräisesti saaneet reilun 6 % enemmän, kuin viime vuonna vastaavana aikana, joten vieraspelaajatkin ovat löytäneet mukavasti kentällemme

Muistuttaisin vielä, että kuittaattehan lähtöaikanne WiseGolfissa tai caddiemasterille. Kenttä on lähes joka päivä täynnä pelaajia, tai sinne innokkaasti tulevia, joten toivomme että lähtöajat kuitataan tai vastaavasti perutaan hyvissä ajoin, mikäli olet estynyt tulemaan paikalle. WiseGolf raportointi myös mahdollistaa näiden perumisten seurannan entistä paremmin, mutta uskon ja luotan ettei tähän asiaan sen enempää tarvitse toimistolla käyttää aikaa.

Kentällä tapahtuu- palstalta voit käydä lukemassa kuulumisia kentänhoidon puolelta. Muistetaan yhdessä pitää hyvää huolta kentän kunnosta korjaamalla lyöntijäljet niin väyliltä kuin viheriöiltäkin!

Pelaaja ensin- kyselyn toinen jakso alkoi 27.6. jäsenistöllemme. Pelaaja Ensin –tyytyväisyyskysely antaa meille mahdollisuuden hyödyntää kokemuksianne golfyhteisössämme ja seurata kehitystämme.

Haluamme edelleen parantaa tietämystämme niistä olosuhteista ja tekijöistä, jotka vaikuttavat pelaajiemme kokemuksiin. Tämä tieto antaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää golfyhteisöämme sellaiseksi, että sinä pelaajana olet etusijalla ja saat parhaan mahdollisen kokemuksen. Joten kiitos kaikista vastauksista! Heinäkuun osiossa käydään sitten läpi siihen asti tulleita palautteita ja vertaillaan valtakunnalliseen/ alueelliseen tasoon.

Taustalla rakennellaan jo kevään 2024 klubimatkaa, ja teemme pikaisen gallupin jäsenistöltä matkakohteista!

Mukavaa golfkesän jatkoa kaikille- nähdään kentällä!

-Jani


Toukokuu/ 2023

10.5.2023 se vihdoin käynnistyi – ensimmäinen ryhmä lähti pelaamaan klo 12 kapteenimme Markku Piiroisen avatessa golfkauden! Kylmät säät ja runsaat vesi- ja lumisateet viivästyttivät hieman golfkauden alkua, mutta keleillehän ei mitään voida. Kenttä saatiin avattua kerralla kokonaan, muutaman viheriön ottaessa vielä hieman ”happea”. Emmi joukkoineen teki runsaasti töitä, jotta kenttä saatiin pelikuntoon ja iloiset golffarit pelaamaan upeissa keleissä kauden ensimmäisiä kierroksia.

WiseGolfin opettelu jatkuu ja uusien ominaisuuksien hyödyntäminen ottaa oman aikansa, joten kärsivällisyyttä vaaditaan niin pelaajilta kuin toimiston väeltä. Mikäli kysyttävää tulee WiseGolfin järjestelmästä tai toiminnoista, kysy rohkeasti apua caddiemasterilta! HUOM! Pelaajien nimet lähdöissä ja menneet lähtöajat saat näkyviin, kun painat ajanvaraus näkymässä kolmea viivaa, ja täppäät sieltä näkymät päälle.
Onko Sinulla kaveri, joka haluaisi tulla kokeilemaan golfia? Meillä on maksuttomat välineet, joilla pääsee rangelle lyömään sekä maksuton PAR 3- kenttä. Polettien hinnalla pääsee siis kokeilemaan lajia. Aktiivinen jäsenhankinta on tärkeässä roolissa, ja haluammekin mahdollistaa niin sanotun KIPINÄKIERROKSEN, jolla pääsee kerran kesässä testaamaan lajia veloituksetta LPG jäsenen kanssa. Joten jos sinulla on kaveri, joka miettii millaista golf on isolla kentällä, varaa aika caddiemasterilta ja tulkaa kokeilemaan. Ajat tulee varata ilta-aikoihin, jolloin saa mennä rauhallisemmassa rytmissä.

Kentän puolella alkaa henkilökunta olla kokonaisuudessaan töissä, muutamia kausityöntekijöitä vielä tulee rosteriin kesäkuun alussa. Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin ajanvaraus avataan klo 7:00, jotta saadaan leikkuupäivinä työrauha kenttäväelle. Huomioidaanhan kenttätyöntekijät, kun kentällä pelataan, niin kiire meillä ei ole, ettei keretä huomioida ja antaa merkkiä henkilökunnalle. Huolehditaanhan myös lyöntijälkien paikkaamisesta niin väylillä kuin viheriöilläkin!

Kesäkuun alku tuo muutoksia myös toimiston puolelle, kun palvelupäällikkö Toni Tinnilä siirtyy koulutustaan vastaaviin työtehtäviin. Tonille iso kiitos jo tässä vaiheessa työpanoksesta näiden vuosien aikana! Caddiemastereina meillä toimii kauden ajan Miia Arkko, Jutta Maunonen ja Krister Kämäräinen.

Pro Shopin jäsenalennuksesta on tullut alkukauden aikana jonkin verran kyselyitä. Olemme halunneet hinnoitella tuotteemme Pro Shoppissa ”markkinahinnoin”, joten voit olla varma, että saat tuotteet kilpailukykyiseen hintaan omasta Shopistamme. Haluamme myös olla avoimia tuon hinnoittelun puolesta, joten jos markkinoilta löydät täysin vastaavan tuotteen, joka meillä on Pro Shopin hyllyssä, myymme sen samaan hintaan. Tilattaviin tuotteisiin kysythän aina tarjouksen meiltä.

Kauden kaksi ensimmäistä kilpailua on ollut täynnä ja on ollut mukava nähdä, että joukkuekisat ainakin vetävät osallistujia. Toivottavasti myös yksilökisoihin löytyy pelaajia, ensimmäinen onkin JYP Open lauantaina 10.6. jossa totutusti huippuhyvät palkinnot! Ennen sitä kuitenkin pelataan paikoista Belekin aurinkoon Matrix Golfmatkojen kanssa lauantaina 27.5. – käyhän ilmoittautumassa mukaan 2hlö scrambleen!
Karlvikin lounas alkaa ma 29.5. ja toivottavasti golffarit löytävät lounaspatojen ääreen golfpäivän yhteydessä. Mikäli teillä on tulossa ryhmä pelaamaan, kysy rohkeasti eri vaihtoehtoja tarjottavista! Myös erikoisruokavalioista on hyvä kertoa ravintolaan, esim. kun tulet pelaamaan niin Jussi joukkoineen voi varautua etukäteen ja tehdä eväät valmiiksi esimerkiksi puoliväliin kierrosta. Pssst. Huomasitko LPG Oluen Karlvikin valikoimassa? Teimme sen yhteistyössä Jyväskyläläisen Aalto Panimon kanssa!

Klubin ja Pro Shopin aukioloajat muuttuvat kesäkuun alusta klo 8-20, ja klubin alakerta pysyy auki klo 6-22 välillä.
Ensi vuoden klubimatkasta on ollut jo kyselyitä, olemmekin kartoittaneet paikkoja jo tässä vaiheessa vuotta. Teemme pienen kyselyn mihin suuntaan ja minkälaisilla palveluilla toivoisitte klubimatkan olevan. Tästä lisää lähiaikoina.

Pelaaja Ensin- kyselyt alkavat toukokuun lopussa ja toivomme että mahdollisimman moni jättää palautteen kentästä sekä palveluista. Vastauksista saamme tärkeää informaatiota ja pystymme kehittämään palveluitamme entistä paremmaksi

Tälläisin ajatuksin näin helatorstaina, nähdään kentällä!
Jani


Huhtikuu/ 2023

Näin golfkauden kynnyksellä on hyvä hieman päivitellä kentän ja toimiston kuulumisia! Monesti kuulee kysyttävän mitä golfkentän toimistossa talvisin tehdään? Alkuvuoden aikana olemme Maaritin ja Tonin kanssa syvennetty osaamistamme uuden toiminnanohjausjärjestelmään WiseGolfiin, joka tulee olemaan loistava työkalu toimiston puolella, mutta myös asiakkaille. Palvelu kehittyy koko ajan, ja sinne saadaan käytännössä kaikki meillä tarvittavat ohjelmat/ järjestelmät saman ”katon alle”. Olethan ladannut jo sovelluksen sovelluskaupastasi? Sieltä voit kätevästi seurata ajankohtaisia uutisia ja tietenkin varata lähtöajat niin kentälle kuin simulaattoriin.

Talvella myös rakennetaan koko tulevan kauden tapahtuma/ kilpailukalenteri, joka näyttää tänä vuonna varsin hyvältä. Viime vuosien kentän hyvä kunto ja puitteet tapahtumien järjestämiselle on kantanut hedelmää ja tapahtumakalenteri täyttyi varsin mukavasti. Ohjelmassa on niin Open- kilpailuja kuin yritystapahtumia läpi kesän. Yhteislähtökilpailut aiheuttavat ymmärrettävästi pientä parran pärinää, kun sulkevat osaltaan lähtöaikoja, mutta tulee muistaa, että kutsukilpailut ovat isossa taloudellisessa roolissa. Ja mukavaa on huomata, että vuosittain saadaan järjestää samojen yritysten ja kumppaneiden kanssa tapahtumia, se kertoo siitä, että meillä Laukaassa viihdytään ja kauniisiin maisemiimme halutaan tulla yhä uudestaan.

Myös yhteistyökumppanuuksien ylläpitäminen ja uusien hankkiminen on tärkeässä roolissa- sillä yhteistyössä on voimaa! Haluamme tuoda kumppaneitamme enemmän kauden aikana yhteen, ja järjestämmekin ensimmäistä kertaa LPG Business aamugolfit tänä kesänä. Lisätietoja tästä lähiaikoina!

KENTÄLLÄ TAPAHTUU

Huhtikuun ollessa puolessa välissä, koko vakituinen henkilökunta on palannut sorvin ääreen ja kesän tekeminen on aloitettu täydellä höyryllä!

Viikolla 15 aloimme lumilingolla keventämään osan viheriöistä lumipeitettä ja kaikki viheriöt hiekoitettiin lumen sulamisen edistämiseksi. Lunta oli vielä viikon 15 lopulla parhaimmillaan 40–50 cm joillakin viheriöillä.
Viime syksynä on raivattu vesakkoa väylien 12, 14 ja 15 väliseltä metsäalueelta, harjoituskentän rannasta sekä 17-18 välistä metsikköä.

Kentällä on talven aikana kaadettu puita ja tehty raivauksia yhteistyössä Laukaan kunnan kanssa: Parkonniemestä väylä 3 lyöntipaikan ja 5 viheriön välinen kuusikko, 5 ja 6 väylän välistä kuusikkoa, jotta saatiin 6 väylälle kunnolla aurinkoa ja lämpöä. Tämä parantaa väylän kuntoa ja kuivattaa sitä entistä paremmin. 7 bunkkerin kelomänty poistettiin myös turvallisuussyistä, sillä puun tyviosa oli todella laho.

7 lyöntipaikan vieressä ollut kuusikko poistettiin varjostamasta ja avattiin vielä maisemaa 5 lyöntipaikalta katsottuna lisää. Harvennusta tehty myös 12, 14 ja 15 välisessä koivikossa, sekä joitakin yksittäisiä puita kaadettu etu 9 puolelta lähinnä huoltoteiden varrelta. Myös par 3 harjoituskentän alueelta kaadettiin puustoa.

Kentällä olevat penkit myös uusitaan kauden alkuun ja väylätaulut päivitetään uuden logon myötä.

PRO SHOP

Palautteisiin myös vastattiin välinemerkkien osalta, kun saimme Taylor Maden edustuksen. Pyrimme kehittämään Pro Shopin tarjontaa nyt kun toimitukset ja saatavuudet alkavat normalisoitua. Miesten vaatepuolelle uutena merkkinä tulee Lyle &Scott ja naisille Original Penquin sekä PINGin vaatteet. Toivonkin että kun välinehankintoja suunnittelette, kysykää aina tarjous omasta shopistamme! Haluamme myydä jäsenistöllemme tuotteet markkinahinnalla ja meiltä saat palvelun kaupan päälle

OSAKASEDUT

Osakkaiden etuja pyritään kehittämään vuosittain, ja tänä vuonna tehtiin osakkaille Muuramen ja Himoksen kanssa ”avoimet vaihtopäivät” sarjakortti. Osakkaat voivat arkisin (poislukien heinäkuu) pelata 3 x Himoksella ja 3 x Muuramessa 150€ hintaan, ja näitä etuja kannattaa hyödyntää esim. yhteislähtökilpailupäivinä. Kaikki edut on päivitettynä kotisivuillemme!

INVESTOINNIT

Paljon on tullut kyselyitä sähköauton latauspaikoista, ja tänä kesänä ne saadaan käyttöön! Työt aloitetaan jahka saadaan sähköyhtiöltä liittymä avattua ja lumet sulamaan. Toivommekin että paikkojen valmistuessa, pelaajat joilla on omat kärryt aitan puolella, käyttäisivät Karlvikin puoleista hiekkakenttää parkkipaikkana. Näin saadaan hieman tuota parkkipaikkaa väljemmäksi.

Karlvikin pihapiirissä oleva väentupa toimii kenttähenkilöstön taukotupana, ja se vaatii kevään aikana uuden kattoremonttia. Kiinteistöihin olemme tehneet useamman vuoden kunnossapitosuunnitelma, jolla pystytään suunnitelmaan sekä toteuttamaan tulevien vuosien remontteja.

LPG MEMBERS

Ensimmäinen LPG MEMBERS – tapahtuma on kauden avajaispelimatka Hartola Golfiin perjantaina 5.5. LPG jäsen/ osakas pääsee matkalle edulliseen 50€ hintaan, sisältäen bussikyydin, greenfeen ja ruokailun. Mikäli kalenterissa on tyhjää, käyhän varaamassa paikkasi verkkokaupastamme. LPG MEMBERS- teemalla tulee monipuolisia tapahtumia läpi kesän, niin avoimien peli-iltojen kuin yhteisöllisien tapahtumien muodossa. Mielellämme kuulemme toiveita mitä kaipaatte toimintaamme lisää. Paljon on kuulunut toiveita peliopetuksista Pron kanssa, ja tänä kesänä niitä tulee! Järjestämme kolme peli-iltaa, joihin ilmoittautuminen jäsenklinikoiden tapaan. Näistä lisätietoja kevään edetessä!

Kevät auringon lämmittäessä toivotan kaikille oikein mahtavaa golfkautta 2023! Tehdään tästä yhdessä huippukesä


Golfterveisin,
Jani Linna
toimitusjohtaja